Juan Kasari vs. 80Juan80 ”Real White Panther do Croquet”

Muugalleria

19.10-25.11.2007

juan@mediumminus.net
80juan80@gmail.com
www.80juan80.net
www.muu.fi

pictures of works
pictures of building the exhibition

Juan Kasarin töiden taustalla on ajatus yhteiskunnan arvojen muuttumisesta konservatiivisempaan suuntaan. Näennäisesti edistyksellinen ja vapaa yhteiskunta turvautuu entistä enemmän vanhoihin arvoihin.

Teosten teknisenä lähtökohtina olleista valokuvista on työskentelyprosessissa syntynyt akvarelli/sekatekniikkateoksia. Värivedostuksen kautta ne palaavat valokuvamaiseen muotoon.

Töissä esiintyy ikääntyneitä, valkoisia miehiä pelaamassa krokettia keskenään. Kaikki tapahtumat ja keskustelut  kentällä ja kentän laidalla ovat tiukasti sidottuja sääntöihin ja etikettikaavaan. Miehillä ja naisilla on selkeät  roolit pelitapahtumassa. Teosten värimaailma heijastelee perinteistä akvarellimaalauksen mallia. Kuvat ovat tunnelmaltaan hyvin rauhallisia ja tasapainoisia, myös hieman unenomaisia ja kaukaisia.

Sekatekniikka töiden ohella näyttelyssä on video- ja ääni-installaatio. Juan Kasarin aikaisemmat videoteokset ovat pääosin käsittelleet ihmisten välistä kommunikaatiota ja ihmisen suhdetta yhteiskuntaan käyttäen musiikkivideomaisia ja ironisia keinoja.  Näyttelyssä oleva video poikkeaa osittain Kasarin aikaisemmista teoksista. Hidastempoisessa videossa kamera on paikallaan ja itse tapahtumia on hyvin vähän.
Liikkuva ”videomaalaus” on tärkeä osa koko näyttelyä ja sen tunnelmaa.

Ääniteos muodostuu kroketin pelaamisen äänistä sekä sekalaisista keskustelunpätkistä kentältä ja sen laidalta.

The background idea of Juan Kasari’s work is the fact that the values of society are changing into more conservative direction. The apparently progressive and liberal society falls more and more back on old values.

The photos that were the technical starting point have been processed into watercolour/mixed media work. They return to photographic form through colour printing.

The work portrays white, aged men playing croquet together. All events and discussions at the court and at its sides are strictly based on rules and etiquette. Men and women have clear roles in the game. The work’s world of colour reflects the traditional watercolour paintings. The atmosphere in the pictures is very calm and balanced, also slightly dreamlike and distant.

Besides mixed media work the exhibition also presents a video and a sound installation . Juan Kasari’s previous video installations have mainly dealt with the communication between people and the man’s relationship with society using ironic and music video-like means. The video in this exhibition differs slightly from Kasari’s previous work. The slow video is filmed with a steady camera and there are only a few events in the video. The moving “video painting” is an important part of the exhibition and its atmosphere.

The sound installation consists of the sounds of croquet playing and random bits of discussion at the court and at its sides.

 

Sami Aikion kirjoitus Muu gallerian näyttelystä:

MAAILMANA KROKETTI

Juan Kasarin näyttely Real White Panthers Do Croquet ei ole dokumentaatio kroketinpelaamisesta, vaan syvimmiltään ihmiskuvausta nykyajan länsimaisesta ihmisestä ja hienovaraista, humorististakin kritiikkiä sitä maailmaa kohtaan, jossa ja jonka ehdoilla tuo ihminen ”pelaa” ja toimii.
Teokset on toteutettu sekä korkeaa teknologiaa hyödyntäen, että perinteistä taiteilijan käsityötaitoa käyttäen; niiden taustalla on prosessi. Kuvat ovat saaneet kulkeutua kameran linssin kautta taiteilijan ateljeehen käsin muokattaviksi ja sieltä jälleen teknisesti produsoiduiksi digitaaliksi värivedoksiksi galleriatilaan.
Kaksipuolinen videoteos tuo verkkaisenakin kokonaisuuteen mukaan kuvan liikkeen, joka toisaalta ilmenee taulujen still-kuvissa pelaajien liikkeinä – dynaamisina tai levollisina peliasentojen representaatioina. Miksei pallon liike tai ajoittainen pysähtyneisyys myös ole osa kuvakerronnan toimintaulottuvuutta.
Mukana installaatiossa on äänimaailma, mikä muuttaa taidekokemuksen pelkästään visuaalisesta audiovisuaaliseksi. Näköaisti asettaa näyttelykävijän katsojaksi kuvien eteen, mutta ääniteos tekee hänestä samalla kuvien kuuntelijan. Äänet johdattelevat kohti krokettikentän tapahtumia.
Väripaletti on rajoitettu: hillitty vihreä ja sininen ovat dominantteja, mutta toisinaan taiteilija väläyttää läikkinä aggressiivista punaista. Vallitseva vihreä väri paljastaa taustan, jota vasten toimitaan: krokettinurmi. Näin värivalinta hahmottuu ja muotutuu aiheensa mukaan ja tarjoaa rauhallisen ja harmonisen pohjan kokonaisuudelle; niin sisällöllisesti kuin aistillisestikin.
Raikkaan vaalean tuulahduksensa kuviin tuovat valkoiset peliasut. Pelaajat on identifioitu valkoiseen jo näyttelyn nimessä: Real White Panthers. Onko näyttely samalla kuvaus ”valkoisen miehen” länsimaisesta maailmasta, josta ”muualla” olevat ongelmat ovat kaukana ja voidaan intohimoisesti keskittyä jokapäiväisen elämän ja elinehtojen kannalta sinänsä toisarvoiseen ajanvietteeseen, krokettiin?
Teosten todellisuuteen pohjautuvat valokuvatut hahmot eivät edustakaan pelkästään peliasentojen ja pukeutumisen kuvausta, vaan valottavat pelaavien ihmisten arvoja, sisäistä asennoitumista ja toisaalta heidän mahdollisuuksiaan. Henkilöt ovat yksilöitä, heillä on teosten nimissä etunimet. 80Juan80:n pääasiallinen tarkoitus ei silti ole muotokuvata tai dokumentoida, sillä visuaalisesti ihmiset ovat persoonattomia. Individuaalisuus on teoksissa hämärretty, esimerkiksi kasvot eivät näy, mutta ihmistyypit, toiminnan motivaatio ja status välittyvät kuvista hyvin.
Itseensä tyytyväisillä pelaajilla näyttää olevan aikaa ja tarmoa harrastukselleen, pelitaitojen kehittämiseen, viihtymiseen ja varallisuutta yhdenmukaiseen pelipukeutumiseen, mikä paljastaa heidän suhteellisen hyväosaisuutensa, missä sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta mikä viittaa länsimaisen ihmisen osaan ja olemisen ehtoihin maailmassa.
Kroketti on harrastuksen tai laajemmin ajateltuna mielenkiinnon kohteen metafora. Teokset tuovat julki, kuinka vakavasti pelaajat suhtautuvat vihkiytymisensä kohteeseen, joka ei tarkemmin ajateltuna ole elämässä sittenkään kaikkein merkittävin asia, joka ansaitsisi kaiken huomion. Kuvat alleviivaavat filosofiaa: ”kaikki muu paitsi kroketti on turhaa.” Katsoja voi pohtia, onko hänen elämässään kroketin kaltaista asiaa, johon oman elämän energia keskittyneesti suuntautuu.
Teosten pelaajien toiminnalla on selkeä päämäärä, johon koko peli tähtää: osua ja saada pallo kulkemaan halutulla tavalla maaliinsa; voittaa ja olla muita parempi. Suorituskeskeisyys on lopultakin pelin ydin, kroketissakin. Kuvaako Juan Kasari kroketin kautta länsimaisen nykyihmisen ”perushyveitä”?
Peli on samalla sosiaalinen tapahtuma. Kroketti tarjoaa pelaajille turvallisen kahleen, jonka sääntöjen puitteissa on sallittua toimia. Januskasvoisesti pelaajat unohtavat muun maailman ja tärkeämmät työt kokonaan, ainakin pelin ajan. Näyttelyn katsojakin asettuu tilanteeseen, jossa ei ole läsnä muuta kuin pelaajat ja kroketti. Kuvakentän ulkopuoli on häivytetty, sitä ei ole. Kroketti on kaikki kaikessa ja ”koko maailma”, joka nähtävästi täyttää teosten pelaajien mielen ja nyt galleriatilan.
Teoksessa Simon, Great Britain Team visited the west coast of the USA and played the biennal pelipallo on kuvan ehdoton keskipiste, johon katsoja teoksen edessä väistämättä keskittyy. Kuvan pelaaja samalla mittailee sitä takaa, toiselta puolelta, katsojan kanssa samalta ruohonjuuritasolta. Teos herättää kysymään, onko pelipalloon keskittyvä katse urheilun ja mediamaailman luoma länsimaisen ihmisen yleinen ominaisuus ja katsomiskonventio? Katse, joka turhan usein terästyy muutoin kuin pelin kannalta epäolennaiseen palloon ja kieltäytyy katsomasta muuta.
Sami Aikio